JYP vahvistuu kanadalaistaiturilla: ”Tunnettu erinomaisesta syöttötaidostaan”
JYP on tehnyt ensi kauden kattavan sopimuksen kanadalaishyökkääjä Alex Dostien kanssa. Sopimuksessa on myös optio kaudesta 2025-26.
Dostie, 27, on Anaheim Ducksin 4. kierroksen varaus (#115) kesältä 2016. NHL:ssä hän ei ole kuitenkaan urallaan pelannut. Dostie on pelannut AHL:ssä San Diego Gullsin riveissä 138 ottelua.
Euroopassa Dostie on viettänyt kolme kautta. Ensin hän tahkosi yhden kauden ICEHL:ssä ja sen jälkeen kaksi viimeisintä kautta ovat sujuneet Norjassa. Viime kaudella hän tehtaili Vålerengan paidassa 29 runkosarjaotteluun tehopisteet 19+13=32 sekä 17 pudotuspeliin pisteet 6+5=11.
– Alex on taitava pelaaja ja omaa hyvän pelinäkemyksen varsinkin hyökkäyssuuntaan. Dostie on tunnettu erinomaisesta syöttötaidostaan. Myös pelaajan laukaus on hyvä ja sitä hän voi tulevaisuudessa käyttää vielä paremmin hyödykseen, JYPin urheilutoimenjohtaja Simo Mälkiä kommentoi seuran tiedotteessa.
– Dostie on Norjan liigassa tehnyt hyvää tulosta ja uskomme hänen sopeutuvan hyvin myös Suomen Liigaan ja ottavan uusia askelia kehityksessään pelaajana JYPissä, Mälkiä jatkaa.
Dostie pystyy pelaamaan sekä keskus- että laitahyökkääjänä, joten hän tuo JYPin hyökkäykseen kaivattua leveyttä.
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Jussi Olkinuorasta tipahti todella ikäviä uutisia
- Pelicans siipirikkoisena: kaksi ulkomaalaisvahvistusta sivussa kokoonpanosta
- Ura ohi! Yli 700 NHL-ottelun mailataituri ripustaa luistimet naulaan
- Jukureille raju takaisku – superkaksikko joutuu sivuun!
- Yli tuhannen ottelun NHL-konkari solmi yhden päivän sopimuksen – ura päättyy
- Joukkoraiskauksesta syytetty entinen NHL-pelaaja jatkaa uraansa Slovakiassa
- Miro Heiskasen aisaparille muhkea sopimus!
- NHL-tähti sairastui syöpään
- Esa Lindell iski nimensä yli 26 miljoonan dollarin NHL-sopimukseen!
- Video: Valtteri Filppula avasi maalihanansa välittömästi – osui läpiajon päätteeksi
- IL: Näin paljon Risto Dufva tienaa Jokereissa
- Tapparassa käy ovi – Liigan entinen tehomies jättää seuran!
- Kevin Lankinen hylkäsi miljoonatarjouksen NHL:ssä
- Kaleva: Julius Junttila löysi uuden joukkueen – saa kaksi suomalaista joukkuetoveria
- IS selvitti: Nämä Mestis-seurat tavoittelevat Liiga-paikkaa ensi kaudelle
- Paljon pelaajia vailla joukkuetta – näillä suomalaisilla ei ole vielä seuraa tälle kaudelle
- Suomalaisvahti debytoi komeasti NHL-seuran maalilla – oli lähellä tehdä jopa maalin!
- Jokerit tiputti todellisen jymypommin!
- Lähde: NHL-ura ei auennut – ykköskierroksen varaus on siirtymässä Eurooppaan
- Hitti vai huti? Ilves julkisti erikoisen uuden pelipaidan – mukana harvinaista materiaalia