Sport solmi kolme uutta pelaajasopimusta – haaviin huippuhankinta toisesta Liiga-seurasta

Vaasan Sport on tehnyt kolme uutta pelaajahankintaa. Seura on solminut sopimukset Paul Mottardin, Linus Anderssonin sekä Viktor Langin kanssa.
Mottardin sopimus on mallia 2+1 vuotta, Anderssonin sopimus yksivuotinen ja Langin sopimus 1+1-vuotinen.
Ruotsalaishyökkääjä Andersson, 25, on edustanut KooKoota edelliset kaksi kautta. Hän pelasi Kouvolassa yhteensä 102 runkosarjaottelua tehopistein 31+36=67 sekä seitsemän pudotuspeliä pistein 1+0.
– Linus pystyy pelaamaan molempiin suuntiin kokonaisvaltaista peliä, vaikka hänen vahvuutensa ovatkin hyökkäysalueella. Hänellä on erinomainen laukaus ja Linuksesta odotetaankin joukkueeseen erityisesti hyvää ylivoimapelaajaa, KooKoossa viime kaudella Anderssonia valmentanut Sport-valmentaja Janne Grönvall toteaa seuran tiedotteessa.
Ruotsalaispuolustaja Lang, 29, on pelannut valtaosan urastaan Allsvenskanissa. Viime kaudella hän edusti BIK Karlskogaa, jossa hän pelasi 48 ottelua tehopistein 3+8=11. Urallaan Lang on pelannut myös kolme kautta Tshekissä.
– Kun saimme tietää, että Viktor on mahdollista saada, alettiin häntä seuraamaan tarkemmin. Lopulta saatiin juuri sitä mitä etsimme. Hyvä alivoimapelaaja, joka pystyy antamaan helpon ensimmäisen syötön. Kaikin puolin sellainen työteliäs ja energinen joukkuepelaaja, jota Sportissa mielestämme tarvitsemme, valmentaja Grönvall avaa Langin pelaajatyyppiä.
Nuori sveitsiläishyökkääjä Mottard, 17, pelasi viime kaudella kotimaassaan Biel-Biennen U20-joukkueen riveissä 35 ottelua tehopistein 5+16=21. Hän edusti Sveitsiä myös alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa viime keväänä.
– Paul Mottard on erittäin nopea luistelija ja hänellä on valtavasti potentiaalia olla pelaaja, joka tekee Liiga-debyyttinsä tulevaisuudessa. Kaikin puolin hänellä on hyvä pelipää, U20-joukkueen vastuuvalmentaja Jussi Tapio analysoi nuoren sveitsiläisen otteita.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonien supertähdestä kuoriutui SaiPa-fani – ”Aivan loistava juttu Liigalle”
- Aleksander Barkov ehdolla arvostetun palkinnon saajaksi NHL:ssä
- Colorado Avalanchelta iso uutinen Gabriel Landeskogista
- Sidney Crosby antoi Ville Koivuselle uuden lempinimen – ”Paljon helpompi sanoa”
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata kokeneen kultaleijonan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Jokereille kirvelevä menetys karsintaotteluun – Pelicansin ulkomaalaisvahvistus tekee paluun
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Raimo Helmiseltä huvittava sutkautus jättipitkän välieräottelun jälkeen
- 8 miljoonan dollarin NHL-tähtihyökkääjältä raju päätös: ura ohi!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite