Lähde: Kärpät vahvistuu ”näläkäsellä” AHL-sentterillä
Oulun Kärpät on tehnyt rapakon takaa uuden pelaajahankinnan.
Ruotsalaislehti Expressenin toimittaja Johan Svensson kertoo X:ssä, että yhdysvaltalainen keskushyökkääjä Josh Melnick on tehnyt sopimuksen Kärppien kanssa. Svenssonin mukaan Melnick olisi voinut olla vaihtoehto myös muutamille SHL-seuroille.
Melnick, 29, on pelannut kaudesta 2018-19 saakka AHL:ssä, jossa hän on merkkauttanut 300 otteluun tehopisteet 48+81=129. Hän edusti ensin Texas Starsia, minkä jälkeen kaksi edelliskautta ovat sujuneet Chicago Wolvesissa. Viime kauden 69 otteluun hän iski tehopisteet 8+23=31.
Kärpät vihjaili uudella pelaajahankinnalla maanantaina. Seuran urheilujohtaja Mikko Myllykoski kertoo kyseessä olevan oikealta ampuva ”näläkänen” sentteri. Viestissä oli myös susiemoji ja sen lähetysajaksi on muokattu 19:95.
Vihjeet sopivat Melnickiin, nimittäin hän on oikealta laukova keskushyökkääjä. Susiemoji viittaa puolestaan Melnickin entisen seuran Chicago Wolvesin nimeen ja logoon. Melnickin syntymävuosi on sen sijaan 1995.
Myllykosken vihjaaman uuden vahvistuksen sopimus julkaistaan tänään tiistaina kello 12:00.
LUE MYÖS
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sairastumisten kourissa oleva Jukurit hankki uuden hyökkääjävahvistuksen Saksasta
- Kolmannes Toronto Maple Leafsista myytin huimaan hintaan!
- Mielenkiintoinen hankinta! Edmonton Oilers vahvistuu 745 NHL-ottelun veteraanilla
- Jokerit värväsi jälleen uuden valmentajan: ”Yksi askel kohti Liiga-vaatimuksia”
- Chicago Blackhawks valitsi uuden kapteeninsa
- Jussi Olkinuorasta tipahti todella ikäviä uutisia
- Pelicans siipirikkoisena: kaksi ulkomaalaisvahvistusta sivussa kokoonpanosta
- Ura ohi! Yli 700 NHL-ottelun mailataituri ripustaa luistimet naulaan
- Jukureille raju takaisku – superkaksikko joutuu sivuun!
- Yli tuhannen ottelun NHL-konkari solmi yhden päivän sopimuksen – ura päättyy
- IL: Näin paljon Risto Dufva tienaa Jokereissa
- Tapparassa käy ovi – Liigan entinen tehomies jättää seuran!
- Kevin Lankinen hylkäsi miljoonatarjouksen NHL:ssä
- Kaleva: Julius Junttila löysi uuden joukkueen – saa kaksi suomalaista joukkuetoveria
- Paljon pelaajia vailla joukkuetta – näillä suomalaisilla ei ole vielä seuraa tälle kaudelle
- Suomalaisvahti debytoi komeasti NHL-seuran maalilla – oli lähellä tehdä jopa maalin!
- Jokerit tiputti todellisen jymypommin!
- Ilvekselle kivikova paluumuuttaja Pohjois-Amerikasta – ”Nykyään erittäin harvinaista”
- Lähde: NHL-ura ei auennut – ykköskierroksen varaus on siirtymässä Eurooppaan
- Hitti vai huti? Ilves julkisti erikoisen uuden pelipaidan – mukana harvinaista materiaalia