SaiPa kiinnitti kaksi pelaajaa hyökkäykseensä
SaiPassa harjoituskaudella pelanneet hyökkääjät Mikko Petman, 23, ja Eero Klintrup, 21, esiintyivät sen verran vahvasti, että kumpikin on saanut loppukauden mittaisen sopimuksen Lappeenrantaan.
– Kuten toukokuussa kerroimme, Eeron ja Imatran Ketterän kanssa tehtiin kuluvalle kesälle yhteinen suunnitelma, jota lähdimme toteuttamaan, kun hän tuoreena Imatran Ketterän sopimuspelaajana liittyi SaiPan kesärinkiin. Tarjosimme Eerolle mahdollisuuden näyttää kykynsä SaiPan kesätreeniryhmässä ja hän on ollut lupaavin ottein mukana myös harjoitusjakson alkupään ottelut, urheilujohtaja Harri Aho kommentoi.
– Eero on omilla otteillaan lunastanut paikan joukkueessa ja harjoituksissa.
Viime kaudella Klintrup kiekkoili Mestiksessä Hermeksessä. Hän keräsi 44 runkosarjaotteluun tehot 17+23=40.
– Eeron tavoin Mikko on ollut lunastamassa paikkaansa joukkueessa loppukesän harjoituksissa ja kauden ensimmäisissä harjoitusotteluissa. Samalla seurasimme läpi kesän yhdessä, miten toipuminen viime kaudella vaivanneista loukkaantumista etenee. Nyt on hienoa todeta, että Mikko kuntoutunut ja saadaan oma kasvatti jatkamaan SaiPa-paidassa tuleva kausi, Aho kommentoi.
Petman pelasi viime kaudella JYPissä. 53 ottelussa hän keräsi tehot 5+3=8.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sairastumisten kourissa oleva Jukurit hankki uuden hyökkääjävahvistuksen Saksasta
- Kolmannes Toronto Maple Leafsista myytin huimaan hintaan!
- Mielenkiintoinen hankinta! Edmonton Oilers vahvistuu 745 NHL-ottelun veteraanilla
- Jokerit värväsi jälleen uuden valmentajan: ”Yksi askel kohti Liiga-vaatimuksia”
- Chicago Blackhawks valitsi uuden kapteeninsa
- Jussi Olkinuorasta tipahti todella ikäviä uutisia
- Pelicans siipirikkoisena: kaksi ulkomaalaisvahvistusta sivussa kokoonpanosta
- Ura ohi! Yli 700 NHL-ottelun mailataituri ripustaa luistimet naulaan
- Jukureille raju takaisku – superkaksikko joutuu sivuun!
- Yli tuhannen ottelun NHL-konkari solmi yhden päivän sopimuksen – ura päättyy
- IL: Näin paljon Risto Dufva tienaa Jokereissa
- Tapparassa käy ovi – Liigan entinen tehomies jättää seuran!
- Kevin Lankinen hylkäsi miljoonatarjouksen NHL:ssä
- Kaleva: Julius Junttila löysi uuden joukkueen – saa kaksi suomalaista joukkuetoveria
- IS selvitti: Nämä Mestis-seurat tavoittelevat Liiga-paikkaa ensi kaudelle
- Paljon pelaajia vailla joukkuetta – näillä suomalaisilla ei ole vielä seuraa tälle kaudelle
- Suomalaisvahti debytoi komeasti NHL-seuran maalilla – oli lähellä tehdä jopa maalin!
- Jokerit tiputti todellisen jymypommin!
- Ilvekselle kivikova paluumuuttaja Pohjois-Amerikasta – ”Nykyään erittäin harvinaista”
- Lähde: NHL-ura ei auennut – ykköskierroksen varaus on siirtymässä Eurooppaan