Legendaarinen tshekkipuolustaja Marek Zidlicky etsii uutta valmennuspestiä ensi kaudeksi.

47-vuotias Zidlicky toimi viime kaudella MM-kultaa voittaneen Tshekin maajoukkueen apuvalmentajana. Kiekkolegendan sopimus Tshekin kanssa päättyi kesällä.

Tshekin jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Alois Hadamczik paljasti tällä viikolla iSport.cz-sivustolle, että Zidlickylle on tarjottu monivuotista sopimusta maajoukkueesta.

– Tarjosimme hänelle monivuotista sopimusta, joka kattaisi myös olympialaiset. Hän kieltäytyi siitä aluksi, mutta sanoi että hänen mielensä voi vielä muuttua. Puhuin hänen kanssaan juuri ja hän kertoi, ettei ole vielä tehnyt päätöstä, Hadamczik sanoi iSportin haastattelussa.

Hadamczikin mukaan Zidlicky on saanut myös NHL-seura New York Islandersilta tarjouksen valmennustehtäviin. HIFK:sta tuttu tähtipuolustaja pelasi juuri Islandersissa viimeisen NHL-ottelunsa kaudella 2015-16.

Zidlickyn pöydällä on näin ollen nyt kaksi varteenotettavaa tarjousta, joista hän todennäköisesti tekee valintansa.

LUE MYÖS: