MTV Urheilu: Näin Mikko Manner päätyi HPK:hon – asetti tavoitteet loppukaudelle

Liigassa nähtiin maanantai-iltana kauden ensimmäiset päävalmentajapotkut, kun HPK kertoi vapauttaneensa Matias ”Maso” Lehtosen tehtävistään ja pestanneensa Mikko Mannerin uudeksi päävalmentajakseen loppukauden mittaisella sopimuksella.
Manner, 50, on voittanut valmennusurallaan paljon. Hän toimi Kärppien päävalmentajana kausina 2017-2021 voittaen kertaalleen Suomen mestaruuden. Lisäksi hän toimi Leijonien apuvalmentajana vuosina 2016-2024 voittaen Jukka Jalosen tiimissä olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta.
Manner valmensi kaudet 2021-23 SHL-seura Brynäs IF:ää, josta hän sai kuitenkin jälkimmäisellä kaudellaan potkut. Kesken viime kauden hän palasi Kärppiin apuvalmentajan tontille.
Mannerin ensisijainen tavoite on ollut löytää valmennuspesti ulkomailta. Sellaista ei ole kuitenkaan osunut kohdalle. Viime kevään jälkeen ensimmäinen Manneria kohtaan kiinnostusta osoittanut seura oli HPK.
– Kova himo valmentaa oli varmaan se isoin juttu. Haku oli päällä ja valmius siihen, että jos jossain maailmalla jotain sattuu näin kauden aikana. Sitten tuli täältä soitto. Kun halu valmentamiseen on niin kova, päätin tarttua tähän, Manner taustoittaa päätöstään HPK-sopimuksen allekirjoittamisesta MTV Urheilulle.
Lähtökohdat Mannerin uuteen pestiin eivät ole helpot. HPK on parhaillaan Liigan jumbona, kun se on saalistanut viidestä ottelusta vain yhden kahden pisteen voiton. Neljästä tappiosta kolme on tullut suhteellisen rumin lukemin.
– Tässä on 55 kierrosta jäljellä, ja tänään kun joukkueen ensi kertaa tapasin, joukkue vaikutti olevan tosi hyvässä fyysisessä kunnossa. Se on aina uudelle valmentajalle sellainen juttu, että se antaa positiivisen fiiliksen, että jotain on tehtävissä. Uskon, että kun saamme lumipalloefektin oikeaan suuntaan, niin meillä on vielä mahdollisuus kääntää tämä hyväksi, Manner sanoo.
Manner asettaa HPK:n loppukauden tulostavoitteeksi pääsyn pudotuspeleihin, joka vaatisi sijoittumista 12 parhaan joukkoon. Tätä kohti Manner joukkueineen lähtee etenemään rauhalliseen tahtiin.
– Itseluottamushan on yleensä aika alhaalla silloin, kun tappioita tulee. Häpeän tunteet tarttuvat helposti, ja sitten aletaan pelätä virheitä. Pelaajille pitää saada sellainen fiilis, että he uskaltavat antaa palaa, ja ottaa heiltä vähän tulostaakkaa pois. Tuoda hyvää ilmapiiriä ja fiilistä ja sitä kautta uskoa.
Manner debytoi HPK:n päävalmentajana keskiviikkona, kun joukkue matkaa Turkuun TPS:n vieraaksi.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Jokereille kirvelevä menetys karsintaotteluun – Pelicansin ulkomaalaisvahvistus tekee paluun
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Raimo Helmiseltä huvittava sutkautus jättipitkän välieräottelun jälkeen
- 8 miljoonan dollarin NHL-tähtihyökkääjältä raju päätös: ura ohi!
- NHL:ssä erikoinen tilanne: maali jäi näkemättä niin tuomareilta, yleisöltä kuin pelaajiltakin
- Suomalaisjärkäleelle lähtöpassit NHL:ssä!
- Tähtipuolustajan veli rustasi NHL-sopimuksen
- Ivan Demidov tekee NHL-debyyttinsä suomalaisen vierellä – Patrik Laine tiputettiin
- Tshekille tipahtelee surkeita uutisia – viisi maailmanmestaria sivuun MM-kisoista
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite