Colorado Avalanche kukisti Utah Hockey Clubin NHL:ssä lukemin 5-1 Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä.

Avalanchen viidennen maalin iski suomalaishyökkääjä, kevään 2019 MM-kultaleijona Joel Kiviranta. Hän sai vastustajan harhasyötön haltuunsa hyökkäysalueella ja laukoi napakasti kiekon maaliin. Kivirannan maali oli ottelun viimeinen.

Kiviranta on tehnyt tällä kaudella kahdeksaan otteluun neljä maalia. Hän on iskenyt kaikki maalinsa kolmeen viime otteluun. Samalla mies on jo ohittanut viime kauden maalisaldonsa, nimittäin hän teki viime kaudella 56 runkosarjaotteluun kolme maalia.

Kivirannan yhden kauden maaliennätys NHL:ssä on kaudelta 2022-23, jolloin hän iski Dallas Starsin riveissä kahdeksan täysosumaa.

Coloradon maalilla Justus Annunen torjui kolmannen voittonsa putkeen kirjaten 24 torjuntaa. Mikko Rantanen syötti kaksi maalia ja kasvatti pistesaaliinsa numeroihin 4+9=13.

Näet Kivirannan maalin alta tai täältä.

Colorado Avalanche

@Avalanche
The net called and Kivi answered 📞

LUE MYÖS