Liiga-seuralta lohduton tieto talousongelmista: ”Voivat vaikuttaa mahdollisuuksiin jatkaa Liigassa”

Vaasan Sport on julkaissut verkkosivuillaan tiedotteen, jossa seura kertoo kohtaavansa tällä hetkellä merkittäviä taloudellisia haasteita, jotka ”voivat vaikuttaa sen mahdollisuuksiin jatkaa Liigassa”.
– Sportin taloudellinen tilanne ei ole vahva. Toimenpiteitä on tehty pitkäaikaisen vakauden turvaamiseksi, mutta tällä hetkellä kiitotie alkaa loppua kesken, kertoo Sportin hallituksen jäsen Tuomas Saikkonen.
Sport kertoo lähteneensä kauteen liian optimistisella budjetilla. Nyt tilannetta yritetään paikata hakemalla 200 000 euron lisärahoitusta osakeannin muodossa.
Taloutta yritetään vakauttaa myös kuluja karsimalla. Sport kertoo, että esimerkiksi sen jäähallin käyttökustannukset ovat selkeästi korkeammat kuin muilla saman kokoluokan seuroilla.
Osakeantiin voi osallistua 120 eurolla. Sport toivoo myös kannattajien tukevan seuraa muillakin tavoin.
– Kannustamme kaikkia tulemaan kotipeleihin ja tukemaan seuraa esimerkiksi käyttämällä hallin ravintolapalveluja otteluissa. Jokainen ostos auttaa seuraa eteenpäin.
Voit lukea Sportin tiedotteen kokonaisuudessaan tästä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tampereella huippujännittävä taisto – näin kävi Liigan pudotuspelikierroksella
- Ville Koivunen nostettiin NHL:ään! Takonut hurjaa jälkeä farmin puolella
- Paljastus John Tortorellan potkuista: taustalla yhteenotto pelaajan kanssa?
- Neljä isoa nimeä jättää TPS:n kauden päätteeksi
- Sami Niku ja Niko Ojamäki vaihtavat seuraa – muitakin ex-Liiga-tähtiä vapaille markkinoille
- Tappara iski melkoisen yllätysuutisen pöytään!
- Urheilucast: Sami Vataselta pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
- Jatkoaika: Jokereille karvas päätös Helsinki-hallin suhteen!
- Mikko Rantanen törmäili taas NHL:ssä – nuoren tähden polvi vääntyi karmealla tavalla
- Sopimus purkissa – Oskari Salmisen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Liiga-seura myllää lähes kaiken uusiksi – yhdeksän pelaajaa sai lähteä!
- Urheilucast paljasti: Ilves saa hurjan vahvistuksen, jos Jukureille käy kylmät!
- HIFK:n Leo Komarovista iso uutinen
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- SK: Liigan kärkiseura yrittää kaapata hurjan paluumuuttajan!
- Urheilucast: Sami Vatasen JYP-siirrossa jymykäänne!
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- TPS-tykki Viljami Marjala vaihtaa joukkuetta!
- Raju päätös tuli – tällaisen rangaistuksen Juuso Nykänen sai sikatempusta