Näkökulma: Patrik Laineella edessään pitkä matka NHL:n supertähdeksi

Montreal Canadiensin riveihin kesällä Columbus Blue Jacketsista siirtynyt Patrik Laine sai ikäviä uutisia. Suomalainen tähtihyökkääjä loukkasi polvensa Toronto Maple Leafsia vastaan pelatussa harjoitusottelussa ja on sivussa peleistä jopa tammikuulle asti.
Laineen uraa ovat varjostaneet lukuisat loukkaantumiset viimeisten kausien aikana. Neljän edellisen kauden aikana NHL:n kesän 2016 varaustilaisuudessa toisena pelaajana varattu tamperelaishyökkääjä on saanut tilille vain vaivaiset 175 ottelua. Näissä on syntynyt 66 maalia ja yhteensä 141 tehopistettä.
Lainetta on suomalaisessa jääkiekkomediassa käsitelty joskus kovinkin ottein, mutta samalla myös silkkihansikkain. Loukkaantumiset ovat osa lajia ja niitä sattuu, mutta jääkiekkofaneja polarisoivan Laineen kohdalla loukkaantumiset ovat olleet viime vuosina arkipäivää.
Tamperelaishyökkääjän ainut hidaste ei ole ollut loukkaantumiset vaan yleinen peli-ilme päästyään kaukaloon. Siinä missä hyökkääjä oli tulokaskausillaan vielä nuorena pelaajana Tappara todella räjähtävä, sähköinen ja ketterästi liikkuva isokokoinen maalintekijä, niin viime vuosina tilanne ei ole enää ollut sama.
Laineen reaktiokyky kaukalossa on laskenut merkittävästi ja kaikki on osaltaan vaillinaisen luistelun syytä. Kun luistelu sakkaa, niin pienessä tilassa liikkuminen ja mahdollinen suunnanmuutospeli on vaikeaa. Lisäksi b-pisteen kaarelta ei ylivoimalla tehdä yhtään maalia, jos syöttömahdollisuutta ei puolustajalle tai peliä tekevälle keskushyökkääjälle tarjota.
Kun Laine saa polvivaivansa kuntoon ja pääsee takaisin kaukaloon, niin luisteluun hyökkääjän pitää ensisijaisesti keskittyä todella tarkasti. Ilman merkittävää parannusta terien päällä on turha kuvitella, että jokaisessa vaihdossa hieman nopeutuva NHL-jääkiekko, pitäisi enää Lainetta mukana kyydissään.
Suomalaishyökkääjän henkilökohtainen taitotaso ei ole sitä luokkaa, että NHL:ssä pystyy tekemään suorilta jaloin ja vain toisten avustuksella 30 maalia kaudessa. Siinäkin hyökkääjä on onnistunut vain kolmesti eikä kertaakaan 2020-luvulla, vaikka Laineesta on puhuttu maailmanluokan maalintekijänä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Colorado Avalanchelta iso uutinen Gabriel Landeskogista
- Sidney Crosby antoi Ville Koivuselle uuden lempinimen – ”Paljon helpompi sanoa”
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata kokeneen kultaleijonan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Jokereille kirvelevä menetys karsintaotteluun – Pelicansin ulkomaalaisvahvistus tekee paluun
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Raimo Helmiseltä huvittava sutkautus jättipitkän välieräottelun jälkeen
- 8 miljoonan dollarin NHL-tähtihyökkääjältä raju päätös: ura ohi!
- NHL:ssä erikoinen tilanne: maali jäi näkemättä niin tuomareilta, yleisöltä kuin pelaajiltakin
- Suomalaisjärkäleelle lähtöpassit NHL:ssä!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite