Seurapomo tiputti hurjan vihjauksen: Leijonien supertähti palaamassa Liigaan!

Huhut Sveitsin liigan maalipörssiä parhaillaan johtavan Teemu Hartikaisen, 34, ensi kauden seurasta alkavat lämmetä.
Kolmatta kautta Genève-Servette HC:ta edustava ja jo vuosikaudet Euroopan sarjojen suurimpiin tähtiin lukeutunut Hartikainen ei ole vielä aloittanut jatkosopimusneuvotteluja nykyisen seuransa kanssa. Miehen sopimus umpeutuu kuluvan kauden päätteeksi.
Seuran GM Marc Gautschi paljastaa Tribune de Genève -lehdelle suomalaistähden harkitsevan vakavasti paluuta Liigaan ensi kaudeksi.
– Jos hän jatkaa nyt nähdyllä tasolla, Euroopassa ei ole montaakaan joukkuetta, jotka eivät haluaisi häntä riveihinsä. En kuitenkaan usko hänen siirtyvän toiseen seuraan täällä Sveitsissä. Katsotaan, haluaako hän palata jo Suomeen, Gautschi kertoo.
Kauden kymmenessä NL-pelissä tehot 10+7=17 iskenyt Hartikainen itse toteaa keskittyvänsä tällä hetkellä ainoastaan Sveitsin mestaruuden voittamiseen, ja että tulevaisuuden osoitteesta päätetään myöhemmin.
Mikäli Hartikainen palaa ensi kaudeksi Liigaan, on urallaan MM- ja olympiakultaa sekä Sveitsin ja CHL:n mestaruudet voittaneen ”Härskin” tuleva osoite lähes varmuudella miehen kasvattajaseura KalPa, jonka osaomistajana hyökkääjä toimii.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leijonien supertähdestä kuoriutui SaiPa-fani – ”Aivan loistava juttu Liigalle”
- Aleksander Barkov ehdolla arvostetun palkinnon saajaksi NHL:ssä
- Colorado Avalanchelta iso uutinen Gabriel Landeskogista
- Sidney Crosby antoi Ville Koivuselle uuden lempinimen – ”Paljon helpompi sanoa”
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata kokeneen kultaleijonan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Jokereille kirvelevä menetys karsintaotteluun – Pelicansin ulkomaalaisvahvistus tekee paluun
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Raimo Helmiseltä huvittava sutkautus jättipitkän välieräottelun jälkeen
- 8 miljoonan dollarin NHL-tähtihyökkääjältä raju päätös: ura ohi!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!