Colorado Avalanchen suomalaishyökkääjä Artturi Lehkonen tulitti NHL-uransa ensimmäisen hattutempun 4-1-vierasvoitossa Utah Hockey Clubia vastaan lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

Lehkosen lisäksi neljännen peräkkäisen voittonsa napanneesta Avalanchesta maalinteossa onnistui Mikko Rantanen, joka kasvatti samalla pisteputkensa kymmenen ottelun mittaiseksi. NHL:n pistepörssin kakkosena Nathan MacKinnonin perässä oleva Rantanen on iskenyt tulikuuman pisteputkensa aikana tehot 4+13=17.

– Tämä on NHL-urani ensimmäinen hattutemppu. Tuntuu siis mukavalta. Mikko sanoi viimeisen vaihdon yhteydessä, että jos hän saa missään kohtaa kiekon, niin hän yrittää vain pelata sen suoraan minulle, joten minun pitäisi lähteä ylöspäin. Olen siis iloinen, että sain tämän tehtyä, Lehkonen kommentoi NHL:n kotisivuilla.

Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar puolestaan heitti kauden maalilla aloittaneen entisen maalivahtikaksikkonsa Aleksandar Georgijevin ja Justus Annusen tylystä bussin alle. Bednar näkee parin siirron myötä parantuneen maalivahtipelin olevan suurin syy joukkueen nykyiseen voittoputkeen.

– Maalivahtipuolen muutosten jälkeen olemme saaneet sille osastolle varmuutta. Joukkue puolestaan on saanut siitä entistäkin enemmän itseluottamusta pelata haluamallamme tavalla. En siis epäile yhtään, etteikö tämä olisi kauden parasta peliämme. Kyse ei ole vain viimeisistä kymmenestä ottelustamme, vaan nyt jo lähemmäs 15 pelistä, Bednar kommentoi.

Hattutemppu oli Avalanchen suomalaisille jo kauden viides. Lehkosen ja kolme hattutemppua iskeneen Rantasen lisäksi myös Joel Kiviranta on onnistunut tehtailemaan tällä kaudella kolme maalia yhdessä pelissä.

Voit katsoa Lehkosen maalit sekä ottelun huippuhetket alta löytyvältä videolta tai täältä.

LUE MYÖS: