Jonathan Toewsilta jymypaljastus – palaa NHL:ään!

Kolme Stanley Cupin mestaruutta Chicago Blackhawksin riveissä urallaan voittanut Jonathan Toews, 36, yrittää paluuta takaisin NHL:ään.
Kauden 2022-23 jälkeen terveyssyihin vedoten NHL:stä vetäytynyt kanadalaistähti paljasti asian CQ:n haastattelussa.
– En ole vielä keskustellut monenkaan ihmisen kanssa, mutta palo pelaamiseen on ehdottomasti yhä tallella, Toews kertoo.
– Iso osa minusta haluaa yhä antaa kaikkensa, palata jäälle ja katsoa, mihin se johtaa, Blackhawks-ikoni jatkaa.
Toews oli jo aiemmin sivussa koko kauden 2020-21 koronaviruksen pitkittymisen aiheuttamasta sairastumisesta. Sama syy piti hyökkääjän sivussa kaksi kuukautta myös kaudella 2022-23.
– Osa minusta ei halua urani olevan vielä ohi, ja kukapa tietää miltä seuraava luku tulee näyttämään sitten, kun palaan jäälle ja yritän tehdä paluun NHL:ään. Mikään ei ole taattua, mutta aion antaa kaikkeni ja nauttia jokaisesta hetkestä, Toews alleviivaa.
Toews lisäsi aikovansa antaa kropalleen riittävästi aikaa totutella jälleen kovaan harjoitusrytmiin, eikä kanadalainen vielä paljastanut, yrittääkö paluuta NHL:ään jo kuluvan kauden aikana vai vasta ensi kaudella.
Toews on pelannut urallaan 1067 NHL:n runkosarjapeliä (372+511=883) sekä 137 pudotuspeliä (45+74=119). Hyökkääjä on edustanut koko tähänastisen uransa Chicago Blackhawksia, jonka kapteeniksi mies nimitettiin syksyllä 2008.
LUE MYÖS:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- LS: SaiPa virittelee hurjaa kaappausta toisesta Liiga-joukkueesta!
- Risto Dufvalta kovaa tekstiä karsintasarjan tuomareista: ”Mafia kostaa”
- Ilvekselle karmea takaisku
- Tässä Miro Karjalaisen ensi kauden Liiga-seura!
- NHL-pelaajat ovat puhuneet: tässä ovat sarjan tyylikkäimmät pelaajat
- MTV Urheilu: HIFK teki shokkiratkaisun!
- Jesse Puljujärvi taklasi itsensä suihkuun – pelikieltoa luvassa?
- Leijonien supertähdestä kuoriutui SaiPa-fani – ”Aivan loistava juttu Liigalle”
- Aleksander Barkov ehdolla arvostetun palkinnon saajaksi NHL:ssä
- Colorado Avalanchelta iso uutinen Gabriel Landeskogista
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle