Miksi Patrik Laine valittiin Leijoniin? Antti Pennanen perustelee: ”Vakuutuin sen puhelun aikana”

Leijonien keskiviikkona julkistetun 4 Nations -joukkueen ylivoimaisesti kiinnostavin nimi oli tällä viikolla paluun tositoimiin lähes vuoden tauon jälkeen NHL:n runkosarjassa tehnyt Patrik Laine.
Suomen päävalmentaja Antti Pennanen sekä GM Jere Lehtinen saivatkin vastailla joukkueenjulkistuksen jälkeen median kysymyksiin Laineen tiimoilta.
Pennanen muistuttaa Laineen esiintyneen aina vahvasti nimenomaan maajoukkuepaidassa.
– Lainehan on ollut aina hyvä, kun hän on pelannut maajoukkueessa. Oli se sitten nuorten tai aikuisten maajoukkueessa, niin suoritus on ollut tosi hyvä. Juttelin hänen kanssaan ja vakuutuin sen puhelun aikana siitä, että hän tulee tekemään kaikkensa sen eteen, että hän on parhaimmillaan, Pennanen kertoo NHL:n keskiviikkona medialle järjestämässä haastattelutilaisuudessa.
– Se kätisyys ja ylivoimapeli on varmasti myös tärkeä asia, päävalmentaja jatkaa.
Lehtinen muistuttaa Laineen erikoistilanneosaamisen olevan jotain, mille on lyhyessä turnauksessa kysyntää.
– Tiedämme Laineen ja sen, mihin hän parhaimmillaan on kykyneväinen. Erikoistilanteet ja ylivoima, tiedämme mihin hän pystyy siellä. Varsinkin lyhyessä turnauksessa erikoistilanteet näyttelevät suurta roolia, Lehtinen muistuttaa.
Voit katsoa Leijonien lopullisen kokoonpanoon helmikuun huipputurnaukseen täältä.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- GM vertasi suomalaislupausta NHL-legendaan – kova näkemys ensi kaudesta
- MM-kisoihin huippuvahvistus – NHL-tähtihyökkääjä liittyy mukaan
- Itävallan suomalaissankari maireana veljensä pysäyttämisestä: ”Kyllähän se kesäisin…”
- Itävallassa repesi raivo tappiosta Leijonille: ”Skandaali!”
- Näkökulma: Nyt ei kannata Antti Pennasen lukea lehtiä
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”