Nuorten Leijonien taival MM-kisoissa alkoi nihkeissä merkeissä. Ensimmäisessä ottelussaan Kanadaa vastaan Suomi koki 0-4 tappion.

Nuoret Leijonat ei ollut ottelussa parhaimmillaan, mutta silti ottelu oli paljon tasaisempi kuin loppulukemat antavat olettaa. Laukaukset Kanada vei nimiinsä vain 41-31.

Paikkoja Nuorilla Leijonilla maalintekoon riitti, mutta joukkueen ylivoimapeli oli tehotonta. Suomi pääsi kuudesti ylivoimalle, mutta ei onnistunut kertaakaan. Nuorten Leijonien alivoima puolestaan oli kunnossa, ja se pysäytti Kanadan ylivoiman neljä kertaa neljästä.

Nuorten Leijonien parhaasta pelaajasta ei ottelussa jäänyt epäselvyyttä. Maalivahti Petteri Rimpisen torjuntaprosentti ottelussa oli 92,5, vaikka Suomen puolustuksessa tapahtui jatkuvasti isoja virheitä.

Seuraavaksi Nuoret Leijonat kohtaavat Saksan. Ottelu alkaa Suomen aikaa perjantaina kello 22:30.

Sports on Max 🇫🇮

@sportsonmaxfi
Kanada kaunistelee lukemia tyhjiin, ja voittaa lopulta ottelun luvuin 4-0. Videolta maalikooste.

#NuoretLeijonat kaukalossa uudelleen jo tämän päivän puolella, kun Suomi saa vastaansa Saksan. Lähetys käyntiin 22.00 Maxilla ja TV5:llä! 🏒

#U20fi #Leijonat