Jokerit virittelee hurjaa kaappausta Mestikseen – Tapparassa nähty hyökkääjä haaviin?

Mestis-seura Helsingin Jokerit valmistelee mielenkiintoista kaappausta loppukaudeksi.
Jokerit julkaisi tiistaina X-tilillään kuvavihjeen keskiviikkona kello 13:00 julkaistavasta pelaajasopimuksesta. Kuvassa näkyy lentolippu Arlandan lentokentältä Helsinkiin.
Tarkkasilmäiset jokerifanit huomasivat nopeasti lentolipun numeroiden tarkemman tarkoituksen ja sieltä paljastui selvä ehdokas uudeksi hankinnaksi: Tapparassa joulukuussa pelannut ruotsalaishyökkääjä Jonas Engström.
Kuvassa oleva istumapaikan 70C uskotaan viittaavan Engstörmin pitkäaikaiseen pelinumeroon 70. C puolestaan olisi vihje siitä, että ruotsalainen on toiminut urallaan pitkään kapteenina. Lennon numero 2101 on myös sama kuin Engströmin syntymäpäivä, eli 21.01.
33-vuotias Engström siirtyi joulukuun puolivälissä Tapparaan vuoden loppuun ulottuvalla sopimuksella, joka sisälsi option myös loppukaudesta. Mies pelasi kirvespaidoissa viisi ottelua ilman tehopisteitä, eikä loppukauden optiota käytetty.
Ennen Tapparaan siirtymistä Engström oli pelannut urallaan vain Ruotsissa. Vuosina 2015-23 SHL-seura IK Oskarshamnin kapteenina toimineen konkarihyökkääjän vyöllä on yli 300 SHL-ottelua.
Työteliäästä ja fyysisestä pelityylistä tunnettu hyökkääjä summasi viime kaudella SHL:ssä 52 ottelussa tehot 2+4=6.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Leijonat veti NHL-kortin hihasta – nämä MM-kisapassit jäivät leimaamatta
- Kiekko-Espoo julkisti kaksi pelaajahankintaa – haaviin nuorten MM-kultakapteeni
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- Eeli Tolvanen omasta roolistaan Leijonissa: ”Tulosta pitää tulla”
- Balázs Sebők palaa Liigaan!
- Kärpät teki jättikaappauksen KalPasta!
- Toimittaja: Liiga-mestari KalPan tähtipelaajat loikkaamassa Tapparaan!
- Tappara vahvistuu MM-kisahyökkääjällä!
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!