NHL-toimittaja linjaa: kaksi suomalaislupausta ansaitsivat erityismaininnan nuorten MM-kisoista

Nuoret Leijonat pelasi hienon turnauksen nuorten MM-kisoissa ja voitti lopulta hopeaa. The Athleticin toimittaja Corey Pronman on listannut pelaajat, jotka nousivat kisoissa erityisesti esiin. Listalle mahtui kaksi suomalaispeluria.
Suomen maalivahti Petteri Rimpinen oli toinen esiin nostetuista pelaajista.
– Rimpinen oli nuorten MM-kisojen arvokkain pelaaja. Hän kantoi toisinaan keskinkertaiselta näyttänyttä Somen joukkuetta kultapeliin asti useilla huippupeleillään. Rimpinen voidaan varata jälleen, kun hänet ohitettiin aiemmin pienen kokonsa vuoksi. Se ongelma on yhä olemassa, enkä voi sanoa, että hän olisi huipputason NHL-lupaus, mutta jos kokoa ei huomioda, on hänellä useita ominaisuuksia, joita NHL-joukkueet haluavat maalivahdiltaan. Uskon, että hänet voidaan varata tänä kesänä ja hänellä on mahdollisuus päästä pelaamaan NHL-pelejä, Pronman kirjoittaa.
Toinen mainittu pelaaja oli laitahyökkääjä Jesse Kiiskinen. Hän paukutti seitsemään otteluun tehot 6+1.
– Kiiskinen oli täynnä isoja maaleja Suomelle tässä turnauksessa. Hän on taitava pelaaja, joka osaa viimeistellä, mutta mikä tekee hänestä kiehtovan huippulupauksen on hänen pelinopeutensa ja työmoraalinsa. Hän osaa laukoa, mutta haluaa ajaa maalille ja on jatkuvasti kiekossa. Hän ei ole kovin isokokoinn, mutta hän pelaa tavalla, joka antaa hänelle mahdollisuuden nousta NHL:ään.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Henrik Borgström ilmoittaa: Joukkue vaihtuu!
- Liigan mestarisuosikki sai jättivahvistuksen!
- Urheilucast paljasti: Ilves saa hurjan vahvistuksen, jos Jukureille käy kylmät!
- Urheilucast: Sami Vatasen JYP-siirrossa jymykäänne!
- Hannu Jortikalta suorat sanat TPS:stä – tylyttää IS:lle: ”Ei tuollaista voi olla”
- Pelicans sai rajun kylvetyksen kotiluolassaan – Jukurit latoi peräti kahdeksan ylivoimaosumaa
- NHL:ään varattava suomalaislupaus teki kovan tempun – nousi 17-vuotiaana Ruotsin huippuseuran kokoonpanoon
- MTV: SaiPan ratkaisijalta terävä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”
- Tilipäivä! Tähtipuolustaja allekirjoitti mammuttisopimuksen NHL:ssä
- Leijonat-puolustajan seura vaihtuu – lähtee JYPistä
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaisen pöydälle iskettiin järisyttävä tarjous – ”Nyt hatusta kiinni”
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Urheilucast: Henrik Haapala neuvottelee kahden Liigan suurseuran kanssa – Ilveksen tarjous ei päätä huimaa
- Pelaajat laittoivat Liigan areenat paremmuusjärjestykseen – näin kävi
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Järkyttävä kolaus: Kaksi NHL:n suurinta megatähteä sivuun
- AL: Liiga-tykki Leevi Tukiainen vaihtaa kilpailijan leiriin
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- MTV Urheilu: Jokerit joutuu lähtemään Nordikselta – uusi areena selvisi
- Ruben Rafkin vaihtaa seuraa