Venäjä MM-kisoihin? ”Haluamme heidät takaisin”

Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Luc Tardif paljasti nuorten MM-kisojen loppuottelun yhteydessä, että hän näkisi Venäjän mielellään taas maajoukkuepeleissä.
Tardifin kommenteista uutisoi kanadalainen Sportsnet.
− Haluamme heidät takaisin niin pian kuin suinkin, Sportsnet kirjoittaa Tardifin myöntäneen.
Venäjä on ollut sivussa esimerkiksi miesten MM-kisoista viimeiset kolme turnausta. Syynä on tietysti maan Ukrainassa aloittama hyökkäyssota.
− Heitä kaivataan kaikkiin kisoihin. Se ei kuitenkaan ole hyvä asia, jos heidät päästetään mukaan liian aikaisin, Tardif kommentoi.
IIHF kokoontuu keskustelemaan Venäjästä ja Valko-Venäjästä tasaisin väliajoin. Linjaus on tähän asti ollut se, ettei näitä maita oteta mukaan maajoukkuepeleihin ennen kuin sota loppuu.
Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi valittu Donald Trump on vannonut lopettavansa sodan mitä pikimmin. Trump palaa Valkoiseen taloon tässä kuussa.
Tardifin mukaan Venäjää ei välttämättä voisi ottaa takaisin välittömästi sodan loputtua, sillä se vaikuttaisi kisajärjestelyihin ja muun muassa otteluohjelmiin.
− On kiinnostavaa nähdä, mitä seuraavina kuukausina tapahtuu, IIHF-pomo muotoili.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sidney Crosby antoi Ville Koivuselle uuden lempinimen – ”Paljon helpompi sanoa”
- Urheilucast: Jokerit yrittää kaapata kokeneen kultaleijonan!
- Urheilucast: Henrik Haapalaa viedään yllättävään Liiga-seuraan!
- Jokereille kirvelevä menetys karsintaotteluun – Pelicansin ulkomaalaisvahvistus tekee paluun
- Sami Vatasen ensi kauden Liiga-seura selvisi!
- Raimo Helmiseltä huvittava sutkautus jättipitkän välieräottelun jälkeen
- 8 miljoonan dollarin NHL-tähtihyökkääjältä raju päätös: ura ohi!
- NHL:ssä erikoinen tilanne: maali jäi näkemättä niin tuomareilta, yleisöltä kuin pelaajiltakin
- Suomalaisjärkäleelle lähtöpassit NHL:ssä!
- Tähtipuolustajan veli rustasi NHL-sopimuksen
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- Tre Kronor -hyökkääjä siirtyy Liigaan – uusi seura selvillä: ”Taistelee ykkössentterin paikasta”
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Lehti: Tässä on JYPin ulkomaalaisvahvistuksen ensi kauden osoite