Suomen tehokkain kanadalainen pelaa kolmosdivarissa

Suomen III-divisioona on kaukana parrasvalojen loisteesta. Vain aniharva nousee tasolta ammatilaisuuteen saakka.
Mäntän Jääareenan syövereissä tunnelma on kuin missä tahansa suomalaisessa pikkukaupungissa, jossa valmistaudutaan kevään ratkaisupeleihin. Ainoana erona on kielten sekamelska. Suomi, englanti ja ranska täyttävät mänttäläisen pukukopin ilmapiirin, kun paikallinen Mäntän Kiekkopojat valmistautuu illan harjoituksiin.
Kauden aikana KiePon riveissä on viilettänyt peräti kymmenkunta pohjoisamerikkalaista pelaajaa. Yksi heistä on noussut pirkanmaalaisjoukkueen johtohahmoksi ja parhaaksi pistemieheksi. Suomeen Joe Martino, 22, päätyi vastattuaan sähköpostiin, jossa ilmoitetiin Montrealissa järjestettävästä tryoutista.
– Osallistuin tryoutille viime keväänä. Pian sen jälkeen päädyin Mänttään, Joe kertoo matkansa alkumetreistä SuomiKiekolle.
– En tiennyt Suomesta tai Mäntästä mitään. Koko vuosi on ollut hyvin opettavainen ja olen pystynyt keskittymään täysillä jääkiekkoon. Elän jääkiekkoammattilaisen elämää, ja tämä rauhallinen kaupunki antaa minulle mahdollisuuden keskittyä siihen täysillä.
Martinon ensimmäinen kausi Suomessa on sujunut pisteiden valossa mainiosti. Kolmosdivarissa viekas hyökkääjä on naputellut 23 otteluun 59 tehopistettä ja lyhyellä vierailulla Suomi-sarjassa pinnoja syntyi piste per peli -tahtiin.
Voisikin olettaa, ettei pelaaminen kolmosessa palvele miehen kehitystä parhaalla mahdollisella tavalla. Martino näkee asian myös toisin.
– Olen saanut pelata täällä isossa roolissa ja opetella suomalaista jääkiekkoa. Haluan tottakai pelata niin korkealla, kuin tasoni sallii. Olen kuitenkin realistinen ja ymmärrän, että minun tulee edetä tavoitteeseeni askel kerrallaan.
Hyvät otteet ovat poikineet näyttöpaikkoja myös Suomen ylemmiltä tasoilta, mutta toistaiseksi Martino on päättänyt pysyä Mäntässä.
– Haluan päättää projektit, jotka olen aloittanut. Haluan auttaa tätä seuraa nousemaan seuraavalle tasolle. Lisäksi olen päässyt täällä pelaamaan todella hyvien ketjukavereiden kanssa, kertoo Martino syistään jatkaa Mäntässä kauden loppuun ja jakaa kiitosta ketjukavereilleen Jimi Palannolle ja Severi Lahtiselle.
– Suomalainen jääkiekko on hyvin erilaista kuin kanadalainen. Täällä peliä rytmitetään hyvin erilailla ja olen oppinut paljon Jimiltä ja Seveltä. Uskon, että pelaaminen heidän kanssaan auttaa minua ottamaan seuraavan askeleen urallani ja heidän mukanaolonsa on toinen suuri tekijä miksi halusin jäädä tänne kauden loppuun saakka.
Se kuinka pitkään KiePon kausi jatkuu ja onnistuuko se tavoitteessaan jää nähtäväksi. Martino ei halua ajatella asioita liian pitkälle, vaikka toisaalta suunnitelmat tulevaisuudelle ovat jo selvät.
– En halua miettiä liian pitkälle eteenpäin. Mennään peli ja ottelusarja kerrallaan. Kauden jälkeen palaan kotiin Kanadaan. Sain tryouteilta Mestiksestä ja Suomi-sarjasta paljon konkreettista palautetta ja tiedän nyt tarkkaan mitä osa-alueita minun tulee parantaa ottaakseni seuraavan askeleen. Aion käyttää kesän niiden harjoittamiseen ja etsiä aktiivisesti seuraa ensi kaudeksi.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liiga-sensaatio Atro Leppänen siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- NHL-konkari sai tarpeekseen – lähtee ovet paukkuen: ”Tämä on perseestä”
- Lehti: Ilveksellä voi jäädä karusti luu käteen – tähtihyökkääjä tekemässä oharit?
- Lukko kiinnitti huippulupaavan mestarimaalivahdin
- Sieltä se tuli: Gabriel Landeskog maalasi!
- Kaksi mittavaa NHL-uraa päätökseen
- Rytinä jatkuu! Jesse Puljujärvi moukaroi hurjat tilastot
- NHL:n pudotuspeleihin melkoisia herkkupaloja – Mikko Rantanen jännässä paikassa
- Raiskauksesta tuomittu Töpi Rönni palaa Liigaan: ”Olen kantanut vastuun”
- IL: Lahdessa kiekkofaneilla keitti yli – joukkotappelu jäähallin ulkopuolella
- Lukon tehopuolustaja loikkaa kilpailijan leiriin!
- HS: Jokerit virittelee usean pelaajan siirtojytkyä – Tapparan hyökkääjä tarttui haaviin
- Liigassa rysähti päävalmentajapotkut – Petri Matikainen korvaajaksi!
- Kaksi NHL-supervahvistusta MM-kisoihin!
- Siirto julki – tässä Emil Larmin uusi joukkue!
- Urheilucast: MM-kultaleijona Tapparan haaviin – yksi seura voi torpata siirron
- Liiga-seurat puhelimet kouraan – Kärpistä ja Jokereista tuttu taituri vapaille markkinoille!
- Liigan valmentajakaruselli pyörii kuumana – Ville Mäntymaata viedään Tampereelle
- Jokerit saa huiman vahvistuksen!
- Tapparassa käy ovi! 14 pelaajaa jättää seuran – listalla useita tähtinimiä