MTV: SaiPan ratkaisijalta terävä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”

SaiPa eteni pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta puolivälieriin kukistamalla TPS:n otteluvoitoin 3-2.
TPS voitti sarjan kaksi ensimmäistä ottelua, mutta lopulta SaiPa kampesi tasoihin ja voitti ratkaisevan viidennen ottelun Kisapuistossa Ville Petmanin jatkoeräosumalla lukemin 3-2.
– Oli vähän vuoristorataa tuo sarja ja saatiin lopettaa tuollaisella tavalla sarja kotona. Olihan se hieno tunne, kun koko Kisapuisto repeää liitoksistaan ja alkaa huutaa. En ole päässyt sellaista kokemaan aikaisemmin täällä, Petman kuvaili heti viidennen ottelun päätyttyä MTV Katsomon haastattelussa.
SaiPa joutui ottelusarjassa nopeasti selkä seinää vasten, mutta joukkue uskoi omaan tekemiseen ja onnistui nousemaan voittoon. Petman jakeli myös kuittia vastustajan suuntaan.
– Oli älyttömän tasainen sarja. Mentiin 2-0-häviölle mutta kyllä meillä silti se usko koko ajan oli. Varsinkin sen 2-0-pelin jälkeen (TPS-hyökkääjä) Teissalan Leevi ilmoitti että pojat pelaa syksyllä ja miehet keväällä. Se antoi meille aika helvetisti lisää potkua, että tämä ei ole vielä tässä. Saatiin hienot kolme peliä tuohon pelattua ja löytyi se usko ja meidän tekeminen. Näytettiin että pystytään tulla takamatkaltakin, Petman totesi.
TPS voitti toisen ottelun lukemin 6-2. Kyseisen ottelun jälkeen Teissala totesi Jatkoajan haastattelussa seuraavasti:
− Totta kai olimme fyysisempiä! Jokaisen vastustajan kanssa sai hyvin painia ja pidän siitä henkilökohtaisesti. Juhamatti Aaltonen totesi aikoinaan, että pojat pelaa syksyllä ja miehet keväällä.
SaiPa saa puolivälierissä vastaansa HIFK:n.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hannu Jortikalta suorat sanat TPS:stä – tylyttää IS:lle: ”Ei tuollaista voi olla”
- Pelicans sai rajun kylvetyksen kotiluolassaan – Jukurit latoi peräti kahdeksan ylivoimaosumaa
- NHL:ään varattava suomalaislupaus teki kovan tempun – nousi 17-vuotiaana Ruotsin huippuseuran kokoonpanoon
- MTV: SaiPan ratkaisijalta terävä kuitti vastustajan leiriin: ”Antoi meille helvetisti lisää potkua”
- Tilipäivä! Tähtipuolustaja allekirjoitti mammuttisopimuksen NHL:ssä
- Leijonat-puolustajan seura vaihtuu – lähtee JYPistä
- Urheilucast: TPS:n Viljami Marjala loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – Mestis-seura hakeutuu konkurssiin!
- Urheilucast: Tapparalta nimekäs kaappaus – Leijonat-hyökkääjä haaviin!
- Urheilucast: Veli-Matti Savinaisen pöydälle iskettiin järisyttävä tarjous – ”Nyt hatusta kiinni”
- Urheilucast: Henrik Haapala neuvottelee kahden Liigan suurseuran kanssa – Ilveksen tarjous ei päätä huimaa
- Pelaajat laittoivat Liigan areenat paremmuusjärjestykseen – näin kävi
- Järkyttävä kolaus: Kaksi NHL:n suurinta megatähteä sivuun
- AL: Liiga-tykki Leevi Tukiainen vaihtaa kilpailijan leiriin
- MTV Urheilu: Jokerit joutuu lähtemään Nordikselta – uusi areena selvisi
- Ruben Rafkin vaihtaa seuraa
- Urheilucast: Ruben Rafkin palaa Liigaan – tässä uusi seura!
- IL: Aku Räty palaa Pohjois-Amerikasta Liigaan – tuhti palkkapussi
- Raju päätös tuli – tällaisen rangaistuksen Juuso Nykänen sai sikatempusta