HIFK on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Ilari Melartin kanssa. Sopimus kattaa kevääseen 2027 asti.

Melart, 36, toimii parhaillaan HIFK:n kapteenina. Hän on kirjannut tällä kaudella 38 otteluun tehopisteet 4+6=10. Liigassa Melart on edustanut aina HIFK:ta ja tilillä on kaikkiaan 283 runkosarjaottelua (26+44=70) sekä 24 pudotuspeliä (2+5).

– Mielettömän hieno juttu. Tämä on paikka, missä haluan olla. On sanomattakin selvää, että uran jatkuminen HIFK:ssa ja Stadissa on iso juttu minulle, mutta myös perheelleni, Melart kommentoi HIFK:n tiedotteessa.

Melart voitti Suomen mestaruuden HIFK:ssa keväällä 2011. Hän lähti kauden 2012-13 jälkeen yhdeksän kauden ajaksi ulkomaille, jolloin hän pelasi AHL:ssä, KHL:ssä, SHL:ssä sekä DEL:ssä. Melart palasi HIFK:n riveihin kaudeksi 2022-23.

– Meillä oli kova halu jatkaa ”Lädän” kanssa. Me tarvitsemme erilaisia vahvuuksia ollaksemme menestyvä jääkiekkojoukkue, HIFK:n urheilujohtaja Janne Pesonen kertoo.

– Melartin vahvuuksia ovat joukkueelle pelaaminen, puolustuspeli ja fyysinen pelaaminen – ja siinä hän on tämän sarjan kärkiosaajia.

– ”Lädä” tuo kentälle ja koppiin johtajuutta. Hän on nähnyt ja kokenut paljon eikä pienestä hetkahda ja luo sitä kautta luottamusta ympärilleen. Pitää aina omien puolta ja pitää huolta joukkueen ilmapiiristä. Arjessa Melartilla on iso rooli. Hän osaa vaatia paljon itseltään, mutta myös muilta. Melart on yksi suunnannäyttäjistä etenkin meidän nuoremmille pelaajille ja antaa heille myös tukea arjessa.

Helsingin IFK

@HIFKHockey
Keskiviikkoillan helpoimmaksi muodostuikin kapteenin nimmarin hankkiminen. ✍️

Tiedote: hifk.fi/liiga/2025/hif… #HIFK #Liiga

LUE MYÖS